Scroll down to explore our Visual Guidelines

Logo

Mikä redandblue

Miksi olemme olemassa?

Mainostoimistoissa työskennelleet Reeta ja Petteri kyllästyivät bisnekseen, jossa piti mainostaa tuotetta tai palvelua, johon ei itse usko. Siksi Redandbluen ajatuksena on alusta asti ollut kehittää asiakkaan omaa tuotetta tai mediaa niin hyväksi kuin mahdollista. Kun kehitettävä palvelu on myös sosiaalisesti, eettisesti ja taloudellisesti kestävällä pohjalla, voi sitä markkinoida hyvillä mielin.

Redandbluen palvelut koostuvat designista, teknisestä kehityksestä ja analytiikasta:

Miksi meidän nimi on redandblue?

Tämä juttu tulee siitä, että vuonna 2006, kun Avoin yhtiö Red & Blue perustettiin kahden freelancerin toimesta, Petterillä oli sinitaustainen portfoliosivusto ja Reetalla punainen. Uuden yrityksen nimeksi tuli automaattiohjauksella Red & Blue, jonka päätimme vuoden 2006 trendin mukaisesti markkinoinnissa kirjoittaa pienellä ja kaikki yhteen. Syy yhteenkirjoittamiseen on myös se, että se pakottaa lukijan lukemaan nimen kahteen kertaan, ja jättää muistijäljen urlista.

Kuka on asiakkaamme?

Redandbluen yleisin asiakas on viestintäpäällikkö. Joskus asiakas voi olla markkinointipäällikkö tai pienempien yritysten kohdalla toimitusjohtaja. Joskus asioimme myös tuote- tai it-päällikön kanssa.

Useimmat luomistamme verkkopalveluista ovat vahvasti viestinnällisiä ja toimivat asiakkaan markkinointi-, rekrytointi- ja viestintäkanavina. Verkkokaupat voivat taas olla koko yrityksen merkittävin liiketoimintakanava. Koska tekemämme verkkopalvelu tai -kauppa on asiakkaamme päivittäin käyttämä työkalu, on tärkeää, että luomme siitä mahdollisimman käyttäjäystävällisen myös sisällönhallinnan näkökulmasta.

Kuka minä olen? 

Redandbluelaiset ovat uteliaita, kunnianhimoisia ja oppimishaluisia asiantuntijoita, joilla voi olla monenlaisia taustoja kulttuurisesti, koulutuksellisesti ja sosiaalisesti. Meidän tehtävämme on järjestää mahdollisimman hyvä työympäristö kaikille r&b:läisille sellaisena kuin he ovat.

Tarkoitus

Kestävää kasvua ihmisille ja yrityksille

Visio

Maailmanluokan digitaalisia palveluita

Missio

Designia ja tekkiä ylpeydellä

Arvot

Liike

Redandblue kannustaa r&b:läisiä liikkumaan niin fyysisesti kuin henkisestikin. Uskomme, että fyysinen liikunta – oli se sitten kävelyä tai HIITiä, auttaa jaksamaan työssä ja kotona. Muuttuvassa maailmassa myös osaamista on tärkeää ylläpitää sekä yksilön että yrityksen tasolla. Ja mitä oppimiseen ja liikkumiseen tulee, redandbluella ne tehdään yhdessä.

Liike-klubit

Redandbluella kuka vain voi perustaa klubin, jossa liikutaan tavalla tai toisella. Ehtona on, että liikkumiseen osallistuu enemmän kuin yksi redandbluelaista. Liike-klubin toimintaan saa käyttää työaikaa yhden tunnin viikossa. Yksittäisen klubin kustannukset voivat olla korkeintaan 300 € / kk, mutta poikkeustapauksessa klubille voi anoa hyvin perustein isompaa budjettia.

Case-esimerkki: Sulkapallokerho
Teimme redandbluen hyvinvointisovellus Officevibellä kyselyn tavoista, joilla yritys voisi tukea henkilöstöä liikkumaan. Kyselyn johdosta esiin nousi halu käydä pelaamassa tiimin kesken sulkapalloa viikoittain. Redandbluen Web Developer Jukka varasi vuoron Merihaan palloiluhallista ja tiedotti asiasta Slack-kanavassa. Sulkapallokerhossa on ollut 4–8 osallistujaa viikoittain.

Case-esimerkki: Yritysmaratonviesti
Redandbluelainen suunnittelija Lotta halusi, että yritys osallistuu yritysten väliseen juoksukilpailuun yritysmaratonviestiin. Lotta ilmoitti redandbluen kilpailuun, keräsi osallistujat, perusti aiheelle oman Slack-kanavan sekä suunnitteli juoksuvaatemalliston osallistujille.

Case-esimerkki: Jooga
Redandbluen suunnittelija oli kuullut joogaopettajasta, joka pitää yrityksille joogatunteja. Suunnittelija varasi opettajan redandbluen käyttöön tunniksi viikossa pitämään joogaa redandbluen toimistolla. Korona-aikana jooga järjestettiin etänä. Yritys osti redandbluelle myös omat joogamatot ja vesipullot.

Kouluttautuminen

Redandblue tulee kouluttautumista 1200 euron vuosibudjetilla / henkilö. Koulutuksen tulee tukea omaa asiantuntijuutta sekä yrityksen strategiaa. Kouluttautumiseen voi käyttää työaikaa yhteensä viisi päivää vuodessa. Ilmaisiin koulutuksiin voi osallistua työtilanteen salliessa. Koulutuksen voi suorittaa Suomessa tai ulkomailla, livenä tai etänä. Koulutusbudjettia on käytetty muun muassa ulkomailla järjestettäviin seminaareihin, dev-tiimin yhteiseen mökkiviikonloppuun ja etäseminaareihin, joita on katsottu yhdessä toimistolta käsin. Koulutusbudjetin käyttämisestä vastaa asiantuntija itse, eikä budjettia voi kerätä vuosittain varastoon, vaan se nollautuu mikäli vuoden aikana koulutusta ei ole hankittu. Koulutusbudjetti seuraa kalenterivuotta ja sen saa käyttöönsä koeajan umpeuduttua.

Case-esimerkki: WordCamp-seminaari
Web Developer Jukka törmäsi kiinnostavaan seminaariin, joka tukee hänen ja oman tiimin osaamista. Jukka esitteli idean deviporukan viikkopalaverissa, ja kyseli mukaan muita devaajia. Mukaan päätti lähteä CTO Antti. Devaajat varasivat itse liput ja lennot. Konferenssin aikana he tekivät somepostauksia redandbluen kanaviin ja esittelivät koulutuksen annin kuukausipalaverissa.

Empatia

Empatia on noussut yhdeksi tärkeimmistä työelämätaidoista. Kannustamme katsomaan asioita toisen ihmisen näkökulmasta ja havainnoimaan toisten tarpeita ja tarkoitusperiä. Työkaverit ja asiakkaamme tulee kohdata arvostaen, kokonaisina ihmisinä yli työroolin. Redandbluelaisen tavoite on ammatillisen osaamisen lisäksi kasvaa myös ihmisenä. 

Käyttäjälähtöisyys

Empatia toimii myös käyttäjälähtöisen suunnittelufilosofian perusperiaatteena. Parhaita digitaalisia palveluita voi tehdä ainoastaan ymmärtämällä sekä loppukäyttäjää että asiakasta. Projekteissa edistämme käyttäjälähtöistä suunnittelua tekemällä käyttäjätestauksia ja haastatteluja, analysoimalla dataa sekä suunnittelemalla intuitiivisesti käytettäviä palveluita myös hallintapuolelta. 

Äly

Yrityksen tarkoitus eli purpose on tuottaa ”Kestävää kasvua ihmisille ja yrityksille”. Tämä toteutuu vain toimimalla älykkäästi. Tiedon kerääminen ja soveltaminen sekä palveluiden elinkaariajattelu kuuluvat jokapäiväiseen työhömme. Oman työn vaikutuksia on hyvä pohtia jatkuvasti sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Älykkääseen tekemiseen kuuluu järjestelmällinen määrittely ja suunnittelu ennen toteutusta, sekä tiedon dokumentointi. Älyä voi olla joskus myös asioiden tekemättä jättäminen tai asiakkaan ajatusten haastaminen.

Case esimerkki:
Supporttiin tulee tiketti, jossa asiakas pyytää vaihtamaan puhelinnumeroa heidän verkkosivujensa footeriin. Asia hoidetaan niin, että ei vain vaihdeta numeroa koodiin, vaan tehdään footeriin muokattava kenttä, jota asiakas voi jatkossa itse päivittää.

Tiedon jakaminen

Jotta tieto ei siiloutuisi tai jäisi yhden ihmisen taakse, r&b:läiset jakavat mieluusti oppimansa asiat. Esimerkiksi seminaaripäivien anti olisi hyvä jakaa koko yritykselle blogitekstinä, somepostauksina tai esityksenä tiimi- tai kuukausipalaverissa. Muodolla ei ole niinkään väliä, vaan sillä että kaikki tieto jaetaan.

Redandblue on ennen kaikkea asiantuntijayritys. Meillä on yhdessä paljon tietoa, jota voimme jakaa myös yrityksen ulkopuolelle, ja kannustamme asiantuntijoita tuottamaan sisältöä omalta osaamisalueelta redandbluen eri kanaviin. Voit kirjoittaa blogikirjoituksen, tehdä videon tai jakaa tietoasi redandbluen design loves tech -webinaareissa. Tiedon jakaminen ja muiden opettaminen myös yli yrityksen rajojen on yksi tekijä, joka vaikuttaa palkkakehitykseen redandbluella.

Ryhti

Redandbluelaiset toimivat ryhdikkäästi, läpinäkyvästi ja ratkaisukeskeisesti. Se tarkoittaa toimeen tarttumista, laadukasta työnjälkeä ja vastuun ottamista. Se voi tarkoittaa myös vallitsevan tilanteen haastamista ja omien ideoiden tuomista pöytään. Jos redandbluelainen kokee, että työyhteisössä, tarjouspyynnössä tai vaikkapa toimitilassa on kehittämistä vaativa kohta, hän yrittää keksiä siihen ratkaisun ja esittelee sen mielellään muille.

Ideatakuu

Redandbluella arvostetaan omia ideoita ja aloitteellisuutta. Ideoita voi kertoa suoraan ohjausryhmän jäsenille, laittaa itse ohjausryhmän boardille tai antaa anonyymisti OfficeVibe-sovelluksen kautta. Jotta kaikki ehdotukset ja ideat tulisivat kuulluksi ja käsitellyiksi, annamme niille kuukauden ideatakuun. Tämä tarkoittaa, että jokainen uusi idea käydään läpi kuukausittain järjestettävässä ohjausryhmässä ja ehdotuksen tekijälle viestitään mitä ehdotukselle tehdään. Tämä voi tarkoittaa idean edistämistä, hylkäämistä tai laittamista holdiin.

Case-esimerkki: Keskitetty Support-tiimi
Devaaminen on tarkkaa hommaa ja devaajat eivät halua tulla häirityiksi päivän mittaan. Asiakaspalveluun tulee kuitenkin jatkuvasti kysymyksiä, jotka vaativat devaajien asiantuntemusta. Useamman vuoden erilaisten kokeilujen jälkeen päätimme henkilöstön toiveesta perustaa oman support-tiimin, jotta projekteissa toimivien kehittäjien työ ei keskeytyisi kesken hyvän flown.


Case-esimerkki: Päivä sisäistä kehitystä kuukaudessa
Etenkin tekkipuolella halutaan aktiivisesti kehittää redandbluen omaa teemaa ja työkaluja. Teck Lead Jukka koosti johtoryhmään esityksen mallista, jolla sisäistä kehitystä tehtäisiin jatkossa päivä viikossa. Ehdotus hyväksyttiin johtoryhmässä, ja se laajennettiin ensikerrasta lähtien koko yrityksen toimintatavaksi.

Avoin palkkamalli

Redandbluessa asiantuntijat nähdään yhdenvertaisina niin, että samasta työstä kuuluu samanlainen palkka jokaiselle. Yhteinen palkkatasoa ohjaava taulukko kannustaa kehittymään seuraavalle tasolle ja ottamaan vastuuta. Palkkaluokat ovat hintahaarukoita, sillä osaamistasoon vaikuttaa lukuisat eri asiat. Palkkahaarukat näkyvät rekrytointi-ilmoituksissa ja niistä viestitään työhaastatteluissa.

Katso

Avoin johtoryhmä

Redandbluen johtoryhmä kokoontuu kuukausittain. Johtoryhmässä on vakiojäsenet, mutta se on myös avoin kaikille halukkaille. Ajjankohdasta tiedotetaan etukäteen. Johtoryhmään voi osallistua yksi vakioporukan ulkopuolinen henkilö kerrallaan. Osallistuminen velvoittaa osallistujaa ottamaan tarvittaessa johtoryhmässä käsiteltyjä asioita tehtäväkseen. Johtoryhmän esityslista, muistiot ja päätökset ovat koko ajan nähtävillä koko henkilöstölle. Asialistalle voi kuka tahansa lisätä uusia käsiteltäviä ehdotuksia.

Toiminta

Päätöksenteko redandbluella

Redandbluella päätökset tehdään ensimmäisenä tiimitasolla, ja yritykselle on määritetty tietynlaisia toimintamalleja esimerkiksi projektien läpivienteihin, joten täysin itseohjautuvasta organisaatiosta ei voida puhua.

Jos mietit, voiko redanbluella tehdä jonkun asian, saat vastauksen seuraavalla kaavalla:

Päätös on hyväksi tiimille ja asiakkaalle sekä on taloudellisesti järkevä

Johto

Johto vastaa redandbluen visiosta, tarkoituksesta ja henkilöstön hyvinvoinnista henkilön itsensä ohella. Strategiaa ja arvoja päivitetään noin kerran vuodessa. Johto vastaa lisäksi yrityksen tavoitteista, taloudesta, turvallisuudesta ja muista lakisääteisistä velvoitteista.  

Tiimit

Redandbluella tiimi menee yksilön edelle. Tiimit vastaavat projektien läpivienneistä ja tekevät yhdessä työhön liittyvät päätökset. Tiimit kehittävät yhdessä asiakkuuksia.

Mikäli tiimissä on eriäviä näkemyksiä, voidaan asiat ratkaista tarvittaessa esimerkiksi äänestämällä. Tärkeintä on, että päätöksiä tehdään ja niistä viestitään sisäisesti ja ulkoisesti.

Redandbluella on määritetty tiettyjä toimintamalleja ja työkaluja. Koska toimitamme asiakkaillemme räätälöityjä ratkaisuja ja haluamme pysyä liikkeessä, voi joskus olla järkevää poiketa prosessista, normaalista työajasta tai käyttää uutta työkalua. Mikäli tiimi päättää kokeilla uutta toimintamallia, tulee sen palvella asiakasta, tiimiä ja olla taloudellisesti kannattavaa. Poikkeavien toimintamallien tai työkalujen käyttöönotosta sekä viestinnästä vastaa tiimi itse projektipäällikön johdolla.

Mikäli tiimit haluavat järjestää omia hyvinvointiin tai projektin vaiheisiin liittyviä yhteisiä aktiviteetteja kuten projektin kick off, redandblue hyväksyy maksimissaan 300 € / kertakustannuksia näihin liittyen. Tiimit päättävät itse mikä on sopiva määrä aktiviteettejä per projekti, kuukausi tai vuosi. 

Yksilö

Yksilötasolla redandbluelainen päättää missä ja milloin tekee työtä. Tavoitettavissa tulee kuitenkin olla klo 10–15 arkipäivisin. Omat työkalut voi valita, mutta valinnassa tulee kuitenkin ottaa huomioon – jälleen kerran – tiimi, asiakas ja taloudellinen järkevyys. Yksilö voi tehdä myös omaa työskentelyä edistäviä maksimissaan 300 € kertahankintoja kuten uusi hiiri, ohjelmisto tai jumppapallo. Kalusteet kuten pöydät ja tuolit ovat kuitenkin tämän hankintamahdollisuuden ulkopuolella. Kalustehankintoja voi ehdottaa tehtäväksi toimistolle.

Kiittäminen ja juhliminen

Tekikö kollega hyvää työtä, auttoi tiukassa paikassa tai kuunteli murheita oikealla hetkellä? Parasta on tietysti kiittää kasvotusten, mutta redandbluella on käytössä myös muita keinoja muistaa työkaveria. Työhyvinvointisovellus OfficeVibe tarjoaa digitaalisia Good Vibes -korttipohjia, joilla työkaveria voi muistaa. Näitä kannattaa lähettää aina kun muistaa – niistä tulee yllättävän hyvä mieli. Lisäksi meillä on käytössä Slackissä #kiitos -kanava, jonne voi laittaa spontaaneja kiitoksia vaikka isommalle porukalle kerrallaan. Mikäli sinulla on kiva idea tavasta, jolla haluaisit kiittää kollegaa, toteuta se jo tänään.

Meillä ei ole erikseen syntymäpäiväkalenteria tai muuta kanavaa, josta näkisimme redandbluelaisten merkkipäivät. Kuitenkin jos tiedät, että työkaverilla on synttärit, nimpparit, huono päivä tai perheeseen syntynyt vauva, voit aina käydä ostamassa kakun tai skumppapullon ja järjestää pienimuotoiset juhlat. Kynnys on matala, eli juhlat voi järjestää haluamastaan aiheesta niin usein kuin sille on tarvetta. Vastuu juhlinnasta on kaikilla! 

Redandblue gear

Redandbluelaisen tunnistat kadulla siitä, että hänellä on päällään vähintään yksi pyöreälogoinen r&b-vaate. Mallistosta löytyy lippiksiä, pipoja, urheiluvaatteita, kangaskasseja, shortseja, huppareita ja kalastajahattuja. Sesongin mukaan tehdään aina uusia eriä. Halutessasi voit pukeutua kokonaan redandblue-asuun! Myös uusia ehdotuksia erilaisesta yrityssälästä otetaan vastaan. Näitä tuotetaan kuitenkin vain tarpeeseen ja mielellään niin, että ne ovat niin hienoja, että käyttöikää on pitkäksi aikaa. Silloin tällöin redandbluen brändituotteita voi tilata myös omasta verkkokaupastamme osoitteesta kauppa.redandblue.fi.

Tavataan ja näytään

Vaikka redandbluelaiset saavat työskennellä missä itse haluavat, olisi yhteishengen ja tiimiytymisen nimissä hyvä myös tavata joskus kasvotusten. Tätä varten olemme lanseeranneet Toimisto-torstain, jolloin voimme luvata, että toimistolla on aina porukkaa. Päivä, jolloin uusi kollega aloittaa talossa, olisi myös hyvä päivä tulla ihan livenä paikalle (tässä toki poikkeuksena Kehä 3 ulkopuolella asuvat) tapaamaan uutta redandbluelaista.

Hybridityöaikana näemme enimmäkseen Google Meetsin kautta, ja joitain kollegoja emme ole välttämättä tavanneet koskaan livenä. Tämän vuoksi olisi suotavaa pitää ainakin palaverin aluksi kameraa päällä, jotta näemme toisemme ilmeet ja eleet sekä persoonan paremmin. Ja sitten vielä muistisääntö palavereihin, hyvä kokous on sellainen, jossa kaikki saavat puheaikaa!

Edut

Lounasetu Edenred

Puhelinetu

Liike-klubit

Säännölliset virkistyspäivät

Tunti liikuntaa työajalla

Työterveys

Vuosittaisia hankkeita (mökkietu, FirstBeat-valmennus)

Etälenkki-varaus joka viikko

Vanhempainvapaaetu: Raskausajan tai isyysloman ajalta yritys maksaa täyden palkan yhden kuukauden ajalta

Itse valitut työvälineet ja ohjelmistot

Vuosittainen koulutusbudjetti ja kouluttautuminen työaikana

Terveelliset välipalat ja erikoiskahvit

Teesit

Asiakastyytyväisyydellä lisää kasvua

Yrityksen on pakko kasvaa ja kehittyä, sillä näiden vastakohtana voidaan pitää taantumista. Kasvu ja kehittyminen vaatii kuitenkin jatkuvaa vuoropuhelua asiakkaan kanssa – missä onnistuimme ja missä voisimme parantaa. Satojen projektien aikana olemme huomanneet muutamia juttuja, joiden huomioon ottaminen parantaa asiakastyytyväisyyttä.

Asiakkaan tarkka kuuntelu tarjous- ja konseptointivaiheessa
On tärkeää, että teemme asioita oikeista syistä. Mikäli asiakas pyytää jotain toiminnallisuutta, on hyvä selvittää mikä tarkoitus sillä on palvelun käyttäjien tai tavoitteiden kannalta. Kun koko projektin visio ja tarkoitus on selvillä jo aluksi, tulee projektissa vähemmän väärinymmärryksiä loppuvaiheessa.

Asiakkaille nimetyt tiimit
Jotta tieto pysyy paremmin koossa ja asiakkaat tuttuina, on redandbluella varattu nimetyt kehittäjätiimit tietyille asiakkaille. Tiimit vastaavat palveluiden suunnittelusta, toteutuksesta ja jatkokehityksestä. Tiimi voi pitää asiakkaan kanssa viikkopalavereja tai kokoontua muuten säännöllisesti tarkastelemaan asiakkuuden tilaa. Ymmärrys asiakkuuden kokonaiskuvasta auttaa myös toimimaan proaktiivisesti ja ehdottamaan uusia ratkaisuja meiltä asiakkaan suuntaan.

Hallittu käyttöönotto
Projektit sujuvat yleensä jouhevasti siihen asti, kunnes asiakas pääsee syöttämään sisältöjä. Varsinkin laajemman palvelun käyttöönottoon liittyy iso määrä muistettavia asioita, jotka on pääpiirteittäin listattu projektitemplatelle. Nämä asiat voivat kuitenkin olla asiakkaalle vaikeasti ymmärrettäviä tai sellaisia, jotka vaativat heiltä enemmän selvittelyä, mm. domainit ja lomakkeisiin liittyvät palvelinasiat. Avainasemassa asiakastyytyväisyyden säilymiseen tässä vaiheessa on perusteellinen testaus, intuitiivinen hallintakäyttöliittymä, ymmärrettävä käyttökoulutus, riittävä tuki sisällönsyöttövaiheessa sekä julkaisupalaveri, jossa kaikki julkaisuun liittyvät asiat käydään yhdessä läpi asiakkaan kanssa.

Tiimit yksilön edellä

Redandbluella tiimit ovat tekemisen perusyksikkö.

Aito tiimityö
Hyvää tiimityötä edistää säännölliset tapaamiset ja jatkuva kommunikaatio. Kehittäjätiimien on hyvä pitää projekteissa dailyjä eli päivittäisiä lyhyitä tapaamisia, jossa käydään läpi edellisen ja tulevan päivän tehtävät. Näiden tarkoitus on pyrkiä aitoon ymmärrykseen siitä mitä toiset projektissa tekevät, ei ainoastaan tehtävien jakamiseen tiimiläisten kesken.

Kaveria ei jätetä
Hyvää tiimityötä edistää säännölliset tapaamiset ja jatkuva kommunikaatio. Kehittäjätiimien on hyvä pitää projekteissa dailyjä eli päivittäisiä lyhyitä tapaamisia, jossa käydään läpi edellisen ja tulevan päivän tehtävät. Näiden tarkoitus on pyrkiä aitoon ymmärrykseen siitä mitä toiset projektissa tekevät, ei ainoastaan tehtävien jakamiseen tiimiläisten kesken.

Kohtaamiset
Tiimit voivat halutessaan pitää yhteisiä tiimipäiviä ja kokoontua toimistolle vaikkapa tiettynä viikonpäivänä, jotta tiimin kanssa tulee vaihdettua kuulumisia muustakin kuin työasioista. Budjettia tiimipäiviin voi tiedustella HR:ltä ja alle 300 € ostoksia tehdä itsenäisesti.

Mentorointimalli
Redandbluessa ei vielä ole järjestäytynyttä mentorointimallia, mutta tiimit pyritään kokoamaan niin, että niissä on kokemustasoltaan erilaisia asiantuntijoita. Näin tietotaito kulkee yrityksen sisällä ja juniorimmat tekijät saavat varmuutta omaan tekemiseen. Tulevaisuudessa tähän voisi kehittää vielä systemaattisemman mallin. Mikäli haluat ottaa redandbluen mentorointiohjelman kehittämisen omaksi hankkeeksesi, niin se sopii mainiosti. 

Yhteisöä ja kulttuuria rakentavat kaikki

Yrityskulttuuri on se mitä tapahtuu, kun kukaan ei ole katsomassa. Yrityskulttuuria tulee johtaa ja tekemiselle antaa yhteiset suuntaviivat ja pelisäännöt, mutta lopulta kulttuuria luodaan jokapäiväisissä kohtaamisissa.

Ole osa yhteisöä
Vastuu yhteisön rakentamisesta on meillä kaikilla. Yhteisöä rakennetaan kohtaamisissa, keskusteiluissa ja työn lomassa päivittäin. Vastuu avoimesta, turvallisesta, hyväksyvästä ja mielekkäästä työyhteisöstä on meillä kaikilla. Parhaimmillaan työkavereista tulee ystäviä.

Järjestä tekemistä
Redandbluen järjestää normaalisti pikkujoulut ja kesäjuhlat, mutta sen lisäksi tiimit voivat itse järjestää omaa yhteistä tekemistä. Hyviä kohtia julistamiseen ovat esimerkiksi projektien julkaisut, uuden asiakkuuden saaminen tai tiimiläisen synttärit. Kaikki redandbluelaiset voivat myös perustaa omia liikunnallisia Liike-klubeja.

redandblue luo kestävää kasvua yrityksille ja ihmisille

Vastuullisuus työarjessa

Redandbluen pyrkii tuottamaan energiatehokkaita, saavutettavia, nopeita ja käyttäjäystävällisiä verkkopalveluita. Laitehankinnoissa suosimme pitkäikäisiä laitteita ja korjaamme niitä mahdollisuuksien mukaan pidentääksemme käyttöikää. Suurin osa palavereista järjestetään etänä. Arjessa suositaan kasvisruokaa tarjoiluissa, ja henkilöstölle on vuokranantajan puolesta käytössä polkupyörät Helsingin alueella palaverimatkoihin. Rakennus tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet pyörien säilytykseen. Sekä Helsingin että Tampereen toimistot sijaitsevat hyvien julkisten kulkuvälineyhteyksien päässä.

Helsingin toimistollamme osa sähköstä tuotetaan rakennuksen omilla aurinkopaneeleilla ja muu sähkö on Helsingin energian EKOEnergia-merkittyä tuulisähköä. Verkkopalveluidemme sähkö tuotetaan uusiutuvalla energialla.

Redandblue on ollut mukana Green ICT-hankkeessa, jossa perehdyimme ympäristöystävälliseen tapaan tuottaa verkkopalveluita. Kehitämme jatkuvasti green coding -osaamistamme.

Jatkossa tutkimme mahdollisuuksia mitata ja kompensoida hiilijalanjälkemme. Olemme mukana pilottihankkeessa, jossa hiilijalanjälki lasketaan yrityksen kirjanpidon tositteiden pohjalta.

Työnilo!

Kiitos että olet lukenut oppaan tähän asti – siitä on hyötyä meille kaikille. Vaikka tämä opas sisältää paljon ohjeita ja jopa sääntöjä, tärkeintä on säilyttää työssä ilo, uteliaisuus ja innokkuus sekä ennen kaikkea keksiä uusia siistejä juttuja. Tehdään siis yhdessä maamme parhaita verkkopalveluja.

Brändivärit

Green

RGB 0 / 181 / 114

CMYK 75 / 0 / 69 / 0

Pantone Pantone 3405

#00b572

Light grey

RGB 242 / 242 / 242

CMYK 6 / 4 / 5 / 0

Pantone Pantone 427

#f2f2f2

Gold

RGB 184 / 168 / 110

CMYK 29 / 26 / 62 / 9

#b8a86e

Pink

RGB 250 / 199 / 214

CMYK 0 / 31 / 0 / 0

#fac7d6

Orange

RGB 250 / 97 / 41

CMYK 0 / 72 / 84 / 0

#fa6129

Night grey

RGB 43 / 43 / 41

CMYK 70 / 61 / 60 / 72

#2b2b29

Medium grey

RGB 199 / 199 / 199

CMYK 25 / 28 / 20 / 2

#c7c7c7

Dark grey

RGB 94 / 94 / 94

CMYK 58 / 48 / 47 / 37

#5e5e5e